keskiviikko 9. maaliskuuta 2016

Disneyland Pariisi - Matkaraportti 1/4

Vuosien haaveilu ja empiminen saivat vihdoin päätöksensä, kun tammikuun lopussa varasin itselleni matkan Pariisin Disneylandiin. Matkani ajankohdaksi valitsin 1.-5.3, koska halusin viettää syntymäpäiväni puistossa ja ajattelin, että viikolla puistossa olisi varmasti huomattavasti vähemmän ihmisiä kuin viikonloppuna. Tutkailin useiden hotellien ja lentojen hintoja eri sivuilta, mutta päädyin lopulta Tjäreborgiin, jolla oli tammikuussa "I love loma" -kampanja ja sen lisäksi vielä Disneyn oma 4 yötä 3:n hinnalla tarjous.

Hotelliksi valitsin toisen Disneyn budjettihotelleista, vaikka myönnän hetken harkinneeni myös Disneyland hotellia. ;) Tuntui kuitenkin turhalta tuhlata matkabudjettia hotellihuoneeseen, jossa en viettäisi juurikaan aikaani. Varaus hetkellä huone Santa Fe -hotellissa oli halvin, olin lukenut muiden matkaraporteista sen olevan ihan ok hotelli, joten varasin huoneen sieltä. Disneyn hotelleihin kuuluu myös aamiainen ja mikä parasta sisäänpääsyliput puistoihin, joten puiston omissa hotelleissa yöpymällä saattaa säästää jo sievoisen summan.

Tjäreborgin kautta pystyy varaamaan Pariisin Disneylandiin matkapaketteja joihin kuuluvat sekä hotelli että lennot. Ainakin kun minä varaustani tein tuli pakettimatka huomattavasti halvemmaksi kuin se että olisin varannut hotellin ja lennot erikseen. Kokonaisuudessaan 4:lle hotelliyölle (sis. aamiainen ja puistoliput) ja suorille lennoille tuli hintaa hieman alle 600 euroa.

Kun matka oli varattu ja liput tulostettu, ei auttanut kun laskea päiviä tulevaan matkaan. :) Käytin suurimman osan vapaa-ajastani tutkimalla tripadvisorin Disneyland Paris -foorumia sekä muita mahdollisia DLP blogeja ja vlogeja. Etenkin tripadvisori osoittautui todella hyödylliseksi sivuksi omaa matkaani suunnitellessa. Pariisin Disneylandiin ei ehkä tarvitse tarkkaa aikataulutusta tehdä, mutta kyllä jonkinlaista taustatyötä ja suunnitelmaa lomalle suosittelen.

Helmikuu hujahti ohi ihan huomaamatta ja pian matkasinkin Helsinki-Vantaan lentokentälle. :D




Lensin Pariisin Charles De Gaullen kentälle, josta matka kohti Disneylandia jatkui Magical Shuttle bussilla. Liput bussiin pystyy ostamaan netistä ja kannattaa googlata alennuskoodeja, säästin 15% ostamalla lippuni ennakkoon. Matka kentältä hotellille kesti noin 40 minuuttia ja oli kyllä varsin mukava ja vaivaton tapa päästä perille.

Koska saavuin vasta iltapäivällä, oli hotellilla todella hiljaista ja pääsin saman tien kirjautumaan sisään. Check-in tiskillä oli oikein mukava ranskalaistäti, joka puhui englantia hauskalla korostuksella ja kyseli joka välissä että ymmärsinkö mitä hän sanoi. Sain huoneeni avaimen, kartan hotellialueesta, aamiaiskupongit, puistolippuni sekä lipun, jolla todistin olevani hotellivieras. Tällä "Hotel easy-pass" lipukkeella pääsi esimerkiksi aamuisin puistoon ennen muita vieraita ("Extra Magic Hours").




Kävin nopeasti viemässä tavarani huoneeseen ja suuntasin sitten oitis kohti puistoja. Hotellilta meni bussi puisoalueelle, mutta koska en tiennyt sen aikataulua päätin kävellä. Sää oli valitettavasti harmaa ja sateinen, mutta onneksi oli sateenvarjo mukana ja oikeasti ei siinä fiilistellessä pieni sadekaan haitannut.

Kävelymatka hotellilta puistoon oli noin 15 minuuttia. Hotelleilta tullessa täytyy kävellä Disney Villagen läpi päästäkseen puistoihin, mutta totesin että tämä olikin aika mahtava ratkaisu sillä Villagen turvatarkastuksen jono oli huomattavasti lyhyempi kuin puiston portilla. Ennen Disneyn alueelle pääsyä täytyy aina kävellä turvatarkastuksen läpi, mutta homma toimii todella näppärästi enkä joutunut kertaakaan kovinkaa kauaa jonottamaan.




Vihdoin Ruususen linna kohosi horisontissa! :D
Voi sitä onnea, kun tajusin että olen vihdoinkin puistossa, jonne olen niin kauan halunnut. Minulla oli hetki aikaa kierrellä ympäriinsä ennen kuin päivän paraati alkaisi, joten suunnistin Main Streetiä pitkin kohti Fantasylandia ja linnaa.

Ihastelin Main Streetin puotien ikkunoita ja poikkesin muutamaan kauppaankin katsomaan mitä kaikkea ihanaa niissä myytiin. Olin päättänyt että jättäisin shoppailut vasta loppuviikkoon kunhan olisin ensin rauhassa kierrellyt kaupat läpi ja miettinyt mitä haluan ostaa. En siis vielä tällä ensimmäisellä kauppakierroksellani sortunut mihinkään, vaikka hyllyt olivatkin täynnä kaikenlaista ihanaa.

Koska sade ei ollut vielä hellittänyt, päätin suunnata linnalle ja käydä kiertämässä sen yläkerrassa olevan Ruususen tarinan.




Muistan kuinka ensimmäisellä kerralla olin ihastunut näihin linnan ikkunoihin ja samanlaisen vaikutuksen ne tekivät nytkin. Kiersin rauhassa koko yläkerran, ihastelin linnan yksityiskohtia ja tietysti heiluin innoissani kameran kanssa.

Tiistai iltapäivä ja sateinen sää vaikuttivat varmasti siihen, että puistossa oli todella vähän ihmisiä. Jonotusajat laitteisiin olivat 5-15 minuuttia eikä kaupoissakaan ollut tungosta vaan rauhassa sai katsella kaikkea. En ennen paraatia kuitenkaan tohtinut vielä mihinkään laitteeseen vaan kävelin vain ympäriinsä nauttien puiston ilmapiiristä.




Disney Magic on Parade oli aivan ihana!
Katselin paraatia Fantasylandin nurkilta, Bella Notte -ravintolan luota, jossa oli melko vähän ihmisiä ja pääsinkin ihan eturiviin katsomaan. En meinannut edes malttaa kuvata, kun innoissani vain katselin ja vilkutin ohi lipuville hahmoille.

Paraatin oli mielestäni hyvin saatu uusia sekä vanhoja hahmoja, vaikka jäinkin kaipaamaan Arielia sekä Kaunotarta ja Hirviötä. Paraatin hahmot olivat kuitenkin todella ihania ja ottivat vieraat hyvin huomioon. Lavoilla seisovat hahmot vilkuttivat ja lähettelivät lentosuukkoja kun taas itsekseen kävelevät hahmot saattoivat välillä tulla halaamaan ja "juttelemaan". Hullu Hatuntekijä kävi esimerkiksi juomassa kupposen teetä vieressäni olleen pikkutytön kanssa. :)




Paraatin jälkeen lähdin kohti Adventurelandia, jossa seikkailin hetken kunnes osuin Pirates of the Caribbean laitteen kohdalle. Jonotusajaksi oli ilmoitettu 5 min, joten päätin että se saisi olla reissuni ensimmäinen laite.

Jonotusalue oli muuten huikean pitkä ja voin vain kuvitella millaista siellä olisi seisoskella kesän pahimpana ruuhkapäivänä, hui! Onneksi pääsin kävelemään koko matkan aina lastauslaiturille saakka ja pääsin heti kyytiinkin. Että taisi se 5min jonotusaika ollakin vain se aika joka kestää kävellä jonotusalueen läpi.

Meno oli mukavaa eikä pieni kastuminen haitannut, kun olin jo valmiiksi märkä sateessa seisomisesta. Hieman harmitti se miten pimeää ajelun aikana oli, mutta kai se oli osa elämystä ja olihan se hieman jännää kun ei tiennyt mitä sillä pimeässä oikein on.

Merirosvoilun jälkeen kävelin Adventurelandin läpi ja linnan ohi takaisin Fantasylandiin, joka on ehdoton suosikkini näistä Disneylandin viidestä osasta. Karusellin kyytiin oli pakko päästä, koska olen karusellifani. Tälläkin kertaa kävelin lähinnä jonotusalueen läpi ja suoraan kyytiin, pääsin vielä ulkoringissä olevan hevosen selkään! :)

Ilta oli alkanut viiletä, joten päätin viettää viimeisen tunnin kauppoja kierrellen. En vieläkään sortunut ostamaan mitää, mutta tein kyllä mielessäni listaa kaikista mahdollisista ostoksista. Halusin kuitenkin tämän ensmmäisen päivän vain fiilistellä puistossa olemista.

Kun kello sitten läheni kahdeksaa ja tuli kuulutus että illan Disney Dreams-esitys alkaisi hetken kuluttua, lähdin kohti linnaa. Sade ei ollut vieläkään hellittänyt vaan kevyttä tihkua tuli jatkuvasti taivaalta. Ostin Discoverylandin nurkalla olevasta kojusta kuuman kaakaon, jotta pysyisin loppuillan lämpimänä.




Ja voi että! Olin kyllä katsonut youtubesta videoita Dreamsista etukäteen, mutta ne eivät olleet mitään verrattuna paikanpäällä olemiseen. Esitys oli todella mahtava ja niin hienosti tehty, että unohdin kokonaan että taivaalta tuli vettä ja minulla oli kylmä. Saattoi siinä tunnelmoidessa tulla kyynelkin silmäkulmaan.

Todella ihana lopetus ensimmäiselle puistopäivälle ja olin jo ihan varma, että tämä iltashow pitäisi kyllä tulla katsomaan joka ilta. Puisto sulkeutui Dreamsin loputtua, joten lähdin tallustelemaan kohti puiston porttia. Disney Village kauppoineen ja ravintoloineen oli kuitenkin vielä auki, joten kiertelin World of Disney -kaupassa tovin ennen kuin lähdin kävelemään hotellia kohti.

* Päätin että kirjoitan matkaraporttini päivien mukaan, mutta teen sitten vielä oman postauksen ainakin shoppailuistani. :) Seuraavan päivän raportin on tarkoitus tulla perjantaina. *

11 kommenttia:

  1. Ah, ihanaa, että olet kirjoittanut myös reissun yksityiskohdista näin tarkasti! Yritän imeä kaikki käytännön vinkit kuin pesusieni, jotta omakin reissu olisi mahdollisimman sujuva. Tekstiä oli ilo lukea ja kuvia mukava katsoa. :) Olisi vielä kiva kuulla vaikka ihan parilla sanalla, mitä pidit noista laitteista, joissa kävit.

    Minun tulee varmasti vielä palattua tämän jutun ja seuraavien osien pariin, kunhan oma puistovierailu on ajankohtaisempi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pelkäsin että kirjoitin jo liiankin yksityiskohtaisesti, mutta ihanaa jos raporttia oli mukava lukea. Tuntuu että jäi paljon kirjoittamattakin, mutta yritin olla karkaamatta jaarittelun puolelle. :')

      Kirjoitin tuohon toisen päivän raporttiin hieman tarkkemmin laitteista, mutta harkitsen vielä että tekisinkö ihan erillisen postauksen laitteista joissa kävin ja arvioistani. Fantasylandista löytyvä karuselli oli kyllä aivan ihana, etenkin iltavalaistuksessa. Pirates oli myös yksi suosikeistani, vaikka olisinkin halunnut ottaa sinne taskulampun mukaan tutkiakseni kaikki sen pimeätkin kolot. :D

      Poista
  2. Voi että! Ihanaa lukea tällaisia! Ja se saa omankin matkan suunnitteluun uutta pontta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Ja ihan mahtavaa jos raportistani saa intoa oman puistoreissun suunnitteluun. :)

      Poista
  3. Tekstiä lukiessa pystyy helposti tekemään pienen mielikuvitusmatkan Disneylandiin! Onneksi seuraava osa tulee jo huomenna ja matka saa jatkua! :)

    Noin 600 euroa koko matkasta ei todellakaan ollut paha hinta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah hauska että kirjoitukseni avulla pääsi mielikuvitusmatkalle. :) Toivottavasti tuo uusinkin teksi kuljettaa mukanaan puistoon seikkailemaan.

      Tuo hinta oli kyllä yksi suuri syy miksi vähän extemporeen puistoreissuni toteutin, en muista että olisin montaa kertaa nähnyt puiston hotellien hintoja tuolla tasolla.

      Poista
  4. No olet kyllä halvalla päässyt Disneylandiin! Vitsi! Minäkin halluun! :) Harmi, että ensimmäinen päiväsi oli vesisadetta täynnä. Se ei kuitenkaan näyttänyt intoasi haittaavan, hyvä niin! Ihanan yksityiskohtaisesti olet kuvaillut päivästäsi, voi todellakin kuvitella mielessään kaikki paikat (joissa kävin itse 6 vuotta sitten) ja ihanan jännittävän tunnelman. Ja voi, miten sinä oletkaan malttanut olla ostamatta kauppoja tyhjäksi jo ensimmäisenä päivänäsi! :D Hyvä Sanle! Ihania kuvia olet ottanut. Ihastuin tuohon ensimmäiseen Disneylandin sisäpuolella otettuun kuvaan Ruususen linnasta jossain Main Streetin päässä - se on aivan ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin ihmettelin tuota alhaista hintaa ja sitten iski se "no nyt jos ei koskaan" ajatus ja varasin oitis matkani. :D Sen jälkeen olin vain riemuissani, että noin halvalla sain hotellin ja lennot.

      Säät olivat reissuni aikana vähän laidasta laitaan, mutta olin varautunut kaikkeen. Eikä sää onneksi kovinkaan suuresti vaikuttanut puistossa olemiseen, kun taivaalta tuli kaatamalla vettä saattoi pyöriä puiston kaupoissa ihastelemassa. Mutta olen kyllä itsekin yllättynyt, etten heti alkuunsa sortunut ostamaan kauppoja tyhjiksi. :'D Suurin syy taisi olla siinä, että mitään sellaista "pakko-saada-tuo-heti-nyt" ei osunut silmiin ja kun en niin leluista välitä niin suurin osa kauppojen valikoimasta oli vain mukavaa katseltavaa.

      Poista
  5. Mä poden tällä hetkellä todella suurta EuroDisneyland matkakuumetta ja tulin lukemaan uudestaan tämän sinun matkakertomuksesi. Voi apua, miten päästä eroon matkakuumeesta, kun ei ole varaa matkustaa. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Podetaan matkakuumetta yhdessä! :'D Itseänikin kovasti kutkuttaisi lähteä uudestaan, etenkin ku puistolla on nyt juhlavuosi, mutta budjetti ei kyllä millään anna periksi.
      Itse olen yrittänyt reissukuumetta lepytellä katselemalla Disneyland-vlogeja youtubesta, mutta välillä tuntuu että niistä se kuume vasta yltyykin kun haluaisi vain itsekin puistoihin seikkailemaan.

      Poista
  6. Kiitos ihanasta postauksesta. Monessa muussa vain valitetaan kaikesta ja yritetään säästää rahaa. Sun jutussa on Disneyn taikaa!

    VastaaPoista