tiistai 4. elokuuta 2015

The Legacy Collection The Lion King

Tämän päivän Legacy Collection esittelyssä on Leijonakuninkaan soundtrack, joka oli myös ensimmäinen LC soundtrack jonka ostin. Innoissani en edes ostohetkellä tajunnut tarkistaa mitä extroja toiselta levyltä löytyi, jos olisin sen tehnyt olisi tämä LC saattanut jäädä ostamatta.



Kannet ovat jälleen kerran hienot ja sisävihkosessakin on paljon ihastuttavia kuvia, joista en näköjään muistanut ottaa teille kunnollista kuvaa. Legacy Collectionia varten tehtyjen pikkukuvitusten lisäksi vihkosessa on kolmella aukeamalla kuvia konseptitaiteesta. Tekstiä elokuvan teosta on tällä kertaa aika vähän, ainakin kun vertaa Tuhkimon ja Ruususen mukana olleisiin vihkoihin. Luulisi että 90-luvun elokuvista olisi jäljellä enemmänkin informaatiota?

Laulujen sanat on kuitenkin jälleen vihkoseen sisällytetty, tällä kertaa myös kakkos levyn kappaleiden sanat löytyvät vihkosta. Pitäisikin tarkastella kuinka paljon Elton Johnin esittämät eroavat sanoitukseltaan elokuvassa kuultavista kappaleista.


klikkaamalla kuvaa saat sen hieman suuremmaksi
Itselleni jäi tästä Leijonakuninkaan LC soundtrackista vähän sellainen olan kohautus -fiilis. Extroissa ei varsinaisesti ollut mitään uutta ja ihmeellistä. Demo scoret oli ihan kiva kuunnella läpi, mutta tuttuja kappaleita nekin jo olivat.

Nyt olenkin pohtinut että ostanko kaikki LC-kokoelman levyt, jotta oma kokoelmani on täydellinen, vai vain ne joiden extroissa on jotakin itseäni kiinnostavaa. Miten itse keräilette? Pitääkö saada kokoelman kaikki osat vai pelkästään ne joista itse pitää?

2 kommenttia:

  1. Tässä Leijonakuninkaan soundtrackissa on minusta superkauniit kannet, harmi jos sisältö ei ole ihan yhtä kiva. :/

    En pyri keräilyssä täydellisyyteen, vaan koitan aina ostaa vain sellaisia juttuja, jotka miellyttävät silmää tai joista tulee muuten hyvä mieli. Omaksi iloksihan näitä juttuja ostelee, joten turha stressata siitä, onko kokoelma täydellinen vai ei. :) Olen karsinut viime aikoina kaikkia tavaroitani aika kovalla otteella ja vaikka Disney-kokoelmaa en ole vielä juuri pienentänyt, tulee tulevaisuuden ostoksia harkittua varmasti entistä enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On sisältökin toki kiva, koska laulut ovat mahtavia, mutta ehkä odotukset olivat liian korkealla kun olin lukenut muiden TLC soundtrackien mahtavista extroista. Mutta nytpä opin tarkistamaan extrat ennen kuin ostan ;)

      Itselläni tuntuu että keräily karkaa välillä vähän käsistä, kun haluan saada kokoon koko kokoelman. Hyllystä esimerkiksi löytyvät kaikki klassikot, koska minua häiritsi suunnattomasti jos välistä puuttui numero. Mutta olet kyllä ihan oikeassa, että omaksi iloksi kun keräilee niin ei pitäisi stressata onko kokoelmassa kaikki osat vaan keskittyä siihen mistä itse pitää :)

      Poista