sunnuntai 23. elokuuta 2015

Vans Disney Collection 2015

Sarjassamme "en tarvitse, mutta HALUAN!" -hankinnat: 


Disney ja Vans julkaisivat yhteistyössä kokoelman kenkiä, reppuja ja lippiksiä tänä kesänä. Aluksi en juuri innostunut kokoelmasta, muuta kuin sen että vihdoinkin oli Disneykuoseja aikuisille. Myönnän välillä katsoneeni kateellisesti lasten ihania Disney-aiheisia kenkiä, koska itselläni ei koskaan sellaisia ollut. 

Mikki, Minni ja Aku eivät kuitenkaan kuulu Top5 suosikki hahmoihini, joten ensimmäiset kuvat kokoelmasta eivät lompakkoa keventäneet. Nalle Puh -kengät olivat jo enemmän makuuni, mutta vasta kun näin Prinsessa kuoseissa olevat kengät olin myyty.

Niinpä sisäinen lapseni voitti ja ostin Helsingin Forumin Vans Storesta heinäkuussa Ariel-kuosilla olevat kengät. Valitettavasti kesä on ollut niin sateinen, että en ole juuri kenkiä saanut käytettyä kun pelkäsin niiden likaantuvan lätäköissä. Elokuu kuitenkin pelasti auringollaan ja nyt olen päässyt Ariel-kengissäni tepsuttelemaan ihmisten ilmoilla. Muutaman hymyn olen niillä saanut aikaan ja eräs pikkutyttö ihasteli niitä bussissa :) 
Vans Storesta ostaessa kengille tuli hintaa 70€, joka on minun budjetissani aika huima summa kengistä. Mutta aina välillä pitää muistaa hemmotella itseään ja ostaa asioita, jotka tekevät iloiseksi - tai näin minä ainakin kenkäshoppailuni itselleni oikeutin. Kyllähän me kaikki tiedämme, että Disney ei ole se halvin harrastus ;) 

Muutama viikko sitten satuin Zalandossa shoppaillessani törmäämään Belle-kenkiin, joihin ihastuin oitis. Zalandossa kengät maksavat 75€, mutta minulla oli onneksi -15% alennuskoodi ja kun olin joka tapauksessa tilaamassa muutakin päätin napata kengät ostoskoriini. 

Nyt jokaisessa päivässäni on jälleen aste enemmän Disneyn taikaa, kun saan kävellä ihanissa prinsessakengissäni :) 

Onko kukaan muu sortunut näihin ihaniin Disney Vanseihin? Ja huomasitteko muuten kuvissa piilotettuja Mikkejä (Hidden Mickeys)?

torstai 20. elokuuta 2015

TBT: Disneyland Pariisi 2008

Instagrammista ja muualtakin sosiaalisesta mediasta tuttu TBT "throwback thursday" eli muistelu menneistä iski nyt tännekin. Viikonloppuna tuli kaverin kanssa selailtua kuvia vuosien takaiselta Pariisin matkalta, johon tietysti sisältyi myös tutkimusmatka Disneyland Pariisiin.

Vaikka tuosta matkasta on jo järkyttävän kauan aikaa, niin ajattelin kuitenkin kirjoittaa pienen muistelu ja fiilistely postauksen. Lähinnä ehkä lepyttämään omaa Disneykuumetta, joka on vellonut koko tämän kesän. Ehkäpä vielä joku päivänä tulee mahdollisuus käydä uudestaan DLP:ssä tai jopa tuolla rapakon toisella puolella alkuperäisessä Disneylandissa.

Ensimmäinen, ja toistaiseksi ainoa, Disneypuisto kokemukseni on tosiaan vuodelta 2008, kun vietimme ystäväni kanssa yhden päivän Pariisin puistossa. Heti alkuun täytyy sanoa, että vaikka kävimme vain Disneylandissa emmekä lainkaan Studio-puiston puolella oli yksi päivä todella lyhyt aika. Meillä ei ollut suuria suunnitelmia mitä haluaisimme puistossa tehdä tai nähdä, joten suurin osa ajasta kului ympäri puistoa kävellessä ja kaikkea ihanaa ihmetellessä.

Linna Main Streetilta katsottuna

Vuonna 2007 oli puiston 15-vuotis juhlavuosi, mutta juhlia oli päätetty jatkaa myös vuodelle 2008, joten mekin pääsimme siitä vielä nauttimaan. Juhlavuosi oli varsin näkyvästi esillä puistossa, kuten kuvastakin huomaa, ja aiheeseen liittyvää ostettavaa oli vaikka minkälaista. Itselleni ostin muutaman postikortin, jossa juhlavuosi näkyi, sekä puiston juhlavuoden soundtrackin.

 
Ruususen linnan ikkunoissa on hienot lasimaalaukset 
Ostin kyllä muutakin, mutta niistä hieman myöhemmin lisää. Aloitetaanpa kuitenkin ihan alusta, eli päivämme alkoi aikaisin aamulla junamatkalla Pariisin keskustasta kohti Disneylandia. Täytyy sanoa että omaksi yllätyksekseni onnistuimme navigoimaan tiemme helposti hotellilta oikealle junalle ja ostamaan jopa meno-paluuliput. Kumpikaan meistä ei puhu ranskaa ja olimme jo muutaman kerran matkamme aikana ehtineet kohdata kielimuurin.

Junamatka keskustasta Disneylandiin oli muistaakseni noin 30min ja se kului yllättävän nopeasti maisemia katsellessa ja tulevasta päivästä intoillessa. Perille päästyämme kuljimme turvatarkastuksen läpi ja kohti lippukassoja.

Yritin kovasti etsiä vanhoja lippulappuja ja kuitteja matkalta, mutta en löytänyt, joten en nyt osaa sanoa mitä yhden päivän ja yhden puiston lippu maksoi. Sen muistan, että kyllä se jonkin verran opiskelijan budjetissa kirpaisi.


Peter Pan bongattu!
Kun sitten pääsimme sisään puistoon piti tietysti ensin hieman intoilla, että ylipäätään olimme päässeet Disneylandiin, mikä ainakin minulla oli ollut kauan haaveena. Kyllä kaverikin tuntui ihan fiiliksissä olevan, kun kävelimme Main Streetin aukiolle. Nappasimme mukaamme muutaman kartan ja päivänohjelman, toki myös piti ottaa muutama valokuva fiilistelystä.

Aloitimme puistoseikkailumme tekemällä kierroksen puiston kiertävällä junalla, jotta saisimme edes jonkinlaisen käsityksen missä mikäkin "maa" oli. Puistohan on jaettu viiteen eri teema-alueeseen. Junakierros osoittautui varsin mukavaksi aloitukseksi ja helpotti kummasti myöhemmin kartan lukemista.

Junan kyydistä olisi voinnut jäädä useammallakin pysäkillä, mutta me hurautimme täyden ympyrän ja hyppäsimme pois kyydistä Main Streetin pysäkillä. Sieltä matka jatkui sik-sakkia Main Streetin myymälöihin, joissa kävimme lähinnä katselemassa mitä kaikkea ihanaa puodeista löytyi.

Ensimmäisiltä kauppakierroksilta ei vielä mitään ostettu, koska oli koko päivä edessä. Jatkoimme siis matkaa kohti Ruususen linnaa, joka kohosi upeana edessämme. Linnallakin kamerat räpsyivät niin ulkona kuin sisälläkin. Kävimme tekemässä kierroksen linnan kaupoissa, jonka jälkeen kipusimme yläkertaan, josta nuo ihanat lasimaalaukset löytyvät. Jäimme myös linnan parvekkeelle fiilistelemään, koska aukiolle oli juuri saapunut orkesteri soittamaan.

Hetken kuuntelimme soittoa, mutta sitten matka jo jatkui. Kävelessämme portaita alas huomasimme kuinka osa ihmisistä jatkoi toisia portaita maan alle, joten päätimme seurata perässä. Linnan alta luolasta löytyi nukkuva lohikäärme, joka ei tuntunut juuri turisteista välittävän. Hieman saimme kuitenkin savua niskaamme kun kameroiden salamat kävivät ärsyttämään torkkuvaa otusta.

Tämän lähemmäksi kuninkaallisia en päässyt, koska jono oli valtava!

Linnan kellarista putkahdimme maan pinnalle ja suuntasimme linnan toisella puolella olevan toivomuskaivon luo. Jälleen kamerat räpsyivät, kun piti ikuistaa Lumikin kaivoon kurkistelut. Kun olimme tehneet toiveemme, huomasimme että vähän matkan päässä oli valtava ihmiskertymä. Pian paikalle astelivat Tuhkimo ja Prinssi ja selvisi että kaikki ne ihmiset jonottivat päästäkseen kuvaan kuninkaallisten kanssa. Jos jono ei olisi ollut ihan niin päätä huimaava, olisin varmasti jäänyt itsekin jonottamaan. Totesimme kuitenkin kaverin kanssa, että ehkäpä joskus toisten ja suuntasimme matkamme muualle.

Kapteeni Koukun laiva Adventurelandissa

Jotakin kautta päädyimme Adventurelandiin, jossa kävimme katsastamassa Koukun laivan sekä Pääkallo-saaren, jotka ovat pienemmille lapsille tarkoitettuja seikkailu-/kiipeilypaikkoja. Tarkoituksenamme oli mennä Pirates of the Caribbean -laitteeseen, mutta se oli sillä hetkellä suljettu huoltotyön vuoksi. Paikalla ollut työntekijä kuitenkin vakuutti meille, että huolto oli vain hetkellinen ja laite saataisiin varmasti auki myöhemmin, joten ajattelimme että ehdimme myöhemminkin vielä laitteeseen.

Kävelimme Adventurelandista Frontterlandiin, mutta en muista että olisimme käynneet yhdessäkään laitteessa. Sen muistan että kävimme katsomassa Indiana Jonesin jonon, mutta kun jonotusajaksi oli merkitty reilu tunti päätimme jättää vuoristoradan väliin. Kummallekaan meistä laitteet eivät onneksi olleet se päivän ykkös juttu, joten ei harmittanut jättää niitä väliin.

Frontterlandista palasimme Main Streetille, jossa huomasimme ihmisten alkaneen kerääntyä tienvarsille paikkoja varaamaan. Kelloon vilkaisu ja ohjelmakartan tarkastus kertoi että päivän paraati olisi alkamassa. Sen verran oli kuitenkin vielä aikaa että poikkesimme ostamaan jäätelöt ennen kuin valtasimme paikat Fantasylandin nurkilta, josta paraati alkoi. Yllättävän aikaisin ihmiset olivat paikkoja paraatin reitiltä varaamassa, joten jos paraati on päivän kohokohta kannattaa olla ajoissa nappaamassa hyvä paikka.

Netin syövereistä tarkastin että kyseessä oli Disney's Once Upon a Dream -paraati, joka oli kyllä todella ihanaa katsottavaa. Paraatissa soineet musiikit innoittivat minut myös ostamaan puiston soundtrackin, josta jo aiemmin mainitsin. Etenkin "Dancin' (A Catchy Rhythm)" oli sellainen kappale joka jäi päähän soimaan. 

Paraatin jälkeen kävimme syömässä Discoverylandista löytyvässä Toy Story aiheisessa pikaruokalassa, muistaakseni nimeltään Pizza Planet. Ei mitenkään ihmeellinen kokemus, mutta ravintolassa oli mukavan viileää kuumana kesäpäivänä, vähän väkeä ja muistaakseni hinta-laatusuhdekin oli ruuissa ihan kohdallaan. Kyllä niissä pizzoissa silti se Disneylandlisä oli, mutta sen varmasti jokainen arvaa. 

Prinssi Ericin linna Story book joen rannalla. 

Syömisen jälkeen suuntasimme takaisin Fantasylandiin ja vihdoin ja viimein kävimme muutamassa laitteessa. Fantasylandin laitteet, ainakin kaikki ne joissa me kävimme, ovat selkeästi suunnttu perheen pienimmille ja rauhallisemmasta kyydistä pitäville. Ensimmäisenä suuntasimme "Story book ride" nimiseen laitteeseen, jossa veneet lipuvat rauhallista vauhti jokea pitkin. Joen rannoilla on miniatyyrisiä maisemia Disneyn klassikoista, joita pääsee veneen kyydistä ihastelemaan.

Rauhallisen jokiristeilyn jälkeen suuntasimme vieressä kulkevan Casey Jr. -junan kyytiin. Kyseessä on Dumbosta tuttu juna, joten vaunuina toimivat erilaiset eläintenkuljetushäkit. Kyyti oli hauska pieni vuoristorata, mutta hurjapäiden on turha tähän kyytiin hypätä vauhdin toivossa.

Casey Jr. jälkeen jatkoimme Hullun Hatuntekijän teekupeille pyörimään. Jonottamisesta täytyy sanoa, että jokaiseen laitteeseen jouduimme jonkin aikaa jonottamaan. Aika ehkä kultaa muistot, mutta näin vuosien jälkeen en ainakaan muista, että jonottaminen olisi mitenkään tuskallista ollut tai että olisimme joutuneet ihan mahdottomia aikoja jonottamaan, ottaen huomioon että elokuu on vielä sesonkiaikaa ja ihmisiä riitti.

Irvikissa Liise Ihmemaassa labyrintissa

Kävimme myös seikkailemassa "Alice's Curious Labyrinth" sokkelossa, jonne ei jonoa ollut. Kyseessä on siis varsin perinteinen pensasaita sokkelo, jossa saattoi kohdata Ihmemaasta tuttuja hahmoja. Labyrintissa seikkailu oli yllättävän hauskaa ja keskeltä löytyvästä pienestä tornista oli hienot näköalat.

Päästyämme labyrintista ulos jatkoimme taas kävellen kierrostamme ympäri puistoa. Koska päivä alkoi tässä vaiheessa kääntyä jo iltaan päätimme ottaa uusinta kierroksen puiston kaupoista. Kovinkaan paljoa ei tullut matkamuistoja osteltua, koska hinnat olivat aika korkeita ja oikeasti omaa silmää miellyttäviä tuotteita oli yllättävän vähän. Suurimmaksi osaksi hyllyiltä löytyi lapsille suunnattuja leluja, vaatteita, erilaisia koriste-esineitä sekä astioita. Aikaisemmin mainittujen postikorttien ja cd:n lisäksi ostin itselleni Stitch-aiheisen termosmukin sekä pitkähihaisen paidan Minni-printillä, koska olin lähtenyt puistoon pelkässä t-paidassa ja illan tullen oli alkanut viiletä.

Illasta ei valitettavasti ole kuvia, koska meidän molempien kameroista loppuivat akut. Toisaalta jälkeen päin ajateltuna on hyvä että loppui, puiston tunntelmaan pääsi paljon paremmin mukaan kun kädessä ei koko aikaa roikkunut kameraa. Ainut haitta tietysti, että näin vuosien jälkeen muistot alkavat kadota kun ei ole enää kuvia tukemassa.

Kauppakierroksen jälkeen kävimme katsomassa Pirates-laitteen, joka oli saatu kuntoon mutta jono oli sellainen ettemme viitsineet jäädä odottamaan. Kiersimme vielä Adventure- ja Frontterlandit uudestaan, laitteissa emme käynneet, mutta löysimme Toy Storyn Woodyn ja Jessien tervehtimässä puistovieraita. Kaverini päivänkohokohta taisi olla kun Woody vilkutti hänelle.

Koska illastamme ei ole minkäänlaisia todistusaineita enää jäljellä en aivan tarkkaan muista mitä teimme. Kävimme ainakin pyörimässä karusellissa, koska olen karusellifani, ja vielä uudestaan Story book -ajelussa, johon ei ollut illalla enää lainkaan jonoa.

Iltamme puistossa päätyi valoparaatiin ja ilotulitukseen, jotka olivat kyllä todella hienot ja kruunasivat päivän. Ilotulitteiden jälkeen suuntasimme sitten junalla (muutaman muun kanssa) takaisin Pariisin keskustaan. Hotellillemme saavuimme puolenyön aikoihin ja kaaduimme molemmat sänkyihin, koska jalat olivat aikamoista muussia kaiken tuon kävelyn jäljiltä.

Ehkä vielä jonakin päivänä pääsen käymään uudestaan

Muutama vinkki, jos joku on lähiaikoina puistoon matkaamassa:
* Varaudu säähän! Vaikka aamulla olisi lämmintä niin illata voi olla yllättävän viielä, kevytkin pitkähihanen pitää kylmän tuulen loitolla.
* Jos puistossa on jotakin mitä haluat ehdottomasti nähdä tai kokea, kannattaa suunnitella jonkinlainen aikataulu reissulle.
* Laita jalkaan mukavat kengät, joilla on hyvä kävellä! Olen itselleni ikuisesti kiitollinen että laitoin jalkaan lenkkarit. Puisto on iso ja käveltyä tulee päivän aikana paljon.
* Varaa mukaan evästä. Koskaan ei tiedä milloin nälkä iskee, joten laukusta löytyvä nopea välipala voi olla päivän pelastus. 
* Asenne ratkaisee :) Pitkät jonot ja väenpaljous eivät tunnu niin pahalta, kun liikkeellä on hyvällä asenteella.

maanantai 17. elokuuta 2015

The Legacy Collection The Little Mermaid

Tämän hetkisen TLC kokoelmani helmenä ja viimeisenä esittelyssä, ainakin toistaiseksi, on ihana ihana Pieni merenneito Legacy Collection soundtrack.

90-luvun lapsena Disneyn renessanssin elokuvat ovat minulle ne rakkaimmat ja niistä juuri Pieni merenneito on ehdoton suosikkini! Alan Menkenin ja Howard Ashmanin musiikki on sydäntä lähellä, joten tämä TLC oli ihan ehdoton hankinta kokoelmaani.



Kansien kuvitukset ovat mielestäni, tälläkin kertaa, aivan ihanat ja etenkin tuo etukannen taideteos on sellainen, jonka voisin ottaa isommassa koossa seinälleni. Lorelay Bove on tuonut hyvin esiin oman tyylinsä, mutta onnistunut kuitenkin pitämään Arielin luonteen kuvissa ja mielestäni molemmissa on ihana tunnelma.

Niin kuin aikaisemmissakin TLC soundtrackeissa on myös Pienen merenneidon mukana pieni vihkonen, jossa kerrotaan elokuvasta ja sen musiikista. Alan Menkenin kirjoittama teksti hänen ja Howard Ashmanin työstään on ihanaa luettavaa ja täytyy myöntää että saattoi tulla kyynelkin silmään kun Menken kirjoitti edesmenneestä työtoveristaan.

Vihkosesta löytyy myös muun muassa John Muskerin kirjoittama lyhyt historiikki Pienen merenneidon työstämisestä sekä laulujen sanat. Tekstin seasta löytyy jälleen Boven kuvituksia, mutta myös aivan ihania konseptikuvia, joista muistin myös napata muutaman kuvan tännekin.

Tekijöiksi on valitettavasti mainittu vain "Walt Disney Studios Artists"
... mutta luulisin että ainakin Ariel on tässä Glen Keanen käsialaa.

Jälleen kerran ensimmäiseltä levyltä löytyy elokuvan musiikit lauluja ja taustamusiikkejä myöten. Rotoscopersin Chelsea totesi hyvin arvosteluvideossaan, että tätä levyä voi kuunnella mistä kohtaa vain ja heti muistaa mistä kohtaa elokuvaa kyseinen kappale on. Ehkä se kertoo jotakin siitä kuinka monta kertaa elokuva on tullut elämän aikan katsottua? :')

Toinen levy olikin sitten se suurin syy miksi tämä levy piti omiin kokoelmiin saada. Kakkos levyltä löytyy nimittäin Menkenin ja Ashmanin työnauhoja ja demoja, jotka ovat aivan mahtavaa kuunneltavaa! Poppasen extroista kertoessani mainitsin kuinka mahtavaa on kuunnella kappaleita niiden alkuperäisten tekijöiden esittämänä ja nämä Pienen merenneidon kappaleet siitä mahtava esimerkki. Ashman eläytyy mahtavasti elokuvan rooleihin eri kappaleita esittäessään.

klikkaamalla saa jälleen kuvan hieman suuremmaksi
Uskaltaisin väittää että tämä Legacy Collection soundtrack on pakollinen hankinta kaikille Pienen merenneidon faneille :)

lauantai 15. elokuuta 2015

The Legacy Collection Mary Poppins

Hups! Olin kirjoittanut tämän Poppasen ja Pienen merenneidon TLC esittelyt jo reilu viikko sitten. Ajattelin et ne olisivat kivasti päivittyneet viikolla tänne, kun en itse koneen ääreen päässyt, mutta olinkin näköjään vain tallentanut ne luonnoksina enkä laittanut julkaistavaksi. No parempi myöhään kuin ei milloinkaan :)

Eli tällä kertaa on luvassa pieni esittely Maija Poppasen Legacy Collection soundtrackista.



Kansien taideteokset ovat jälleen Boven luomuksia. Itse pidän kovasti tuosta etukannen Poppasesta, mutta muuten kannet ovat mielestäni hieman liian synkät. Olisin kaivannut etukanteen sinistä taivasta ja pilviä, joissa Poppanen elokuvassakin lentelee.

Takakansi on jo hieman värikkäämpi, mutta silti minun makuuni sekin on liian tumma. Mutta ehkä Bove on ajatellut että tausta on ankeaa arki, johon Poppanen tuo väriä?


Maija Poppasen Legacy Collection soundtrack sisältää kolme cd:tä, jotka ovat kaikki oikeita aarreaittoja! Itse ostin Poppasen TLC:n lähinnä näiden mahtavien extrojen takia. Etenkin kolmos levy on mielenkiintoista kuunneltavaa, sillä löytyy nimittäin kuuluisat P. L. Traversin ja Disneyn työntekijöiden väliset keskustelut Poppasesta elokuvan teosta.

Myös TLC:n mukana olevassa pienessä vihkosessa on tietoa elokuvan teosta ja Poppasen soundtrackin historiasta. Mielenkiintoista luettavaa olivat etenkin poistettuja lauluja koskevat kirjoitukset, joissa kerrottiin mihin kohtaan tarinaa laulut olisi tarkoitettu ja miksi ne eivät kuitenkaan lopulliseen elokuvaan päätyneet. Tekstin seassa on jälleen Boven ihastuttavia pieniä kuvituksia sekä muutama konseptikuva.

Klikkaamalla saat kuvan suuremmaksi, jos haluat nähdä levyjen sisällöt :)
Kuten aikaisemmin jo sanoin levyt ovat varsinaisia aarreaittoja ja niistä löytyy todella paljon kuunneltavaa. Kakkos levyltä löytyvät pre-demot, jotka ovat Shermanin veljesten esittämiä ovat ehdottomasti suosikkejani! On mahtavaa kuunnella laulujen alkuperäisten tekijöiden esittävän ne, vaikka toki Julie Andrewsin versiot ovat ne jotka saavat aikaan kylmät väreet ja nostalgiat :)

tiistai 4. elokuuta 2015

The Legacy Collection The Lion King

Tämän päivän Legacy Collection esittelyssä on Leijonakuninkaan soundtrack, joka oli myös ensimmäinen LC soundtrack jonka ostin. Innoissani en edes ostohetkellä tajunnut tarkistaa mitä extroja toiselta levyltä löytyi, jos olisin sen tehnyt olisi tämä LC saattanut jäädä ostamatta.



Kannet ovat jälleen kerran hienot ja sisävihkosessakin on paljon ihastuttavia kuvia, joista en näköjään muistanut ottaa teille kunnollista kuvaa. Legacy Collectionia varten tehtyjen pikkukuvitusten lisäksi vihkosessa on kolmella aukeamalla kuvia konseptitaiteesta. Tekstiä elokuvan teosta on tällä kertaa aika vähän, ainakin kun vertaa Tuhkimon ja Ruususen mukana olleisiin vihkoihin. Luulisi että 90-luvun elokuvista olisi jäljellä enemmänkin informaatiota?

Laulujen sanat on kuitenkin jälleen vihkoseen sisällytetty, tällä kertaa myös kakkos levyn kappaleiden sanat löytyvät vihkosta. Pitäisikin tarkastella kuinka paljon Elton Johnin esittämät eroavat sanoitukseltaan elokuvassa kuultavista kappaleista.


klikkaamalla kuvaa saat sen hieman suuremmaksi
Itselleni jäi tästä Leijonakuninkaan LC soundtrackista vähän sellainen olan kohautus -fiilis. Extroissa ei varsinaisesti ollut mitään uutta ja ihmeellistä. Demo scoret oli ihan kiva kuunnella läpi, mutta tuttuja kappaleita nekin jo olivat.

Nyt olenkin pohtinut että ostanko kaikki LC-kokoelman levyt, jotta oma kokoelmani on täydellinen, vai vain ne joiden extroissa on jotakin itseäni kiinnostavaa. Miten itse keräilette? Pitääkö saada kokoelman kaikki osat vai pelkästään ne joista itse pitää?

sunnuntai 2. elokuuta 2015

The Legacy Collection Sleeping Beauty

Hui kun on taas päivät hurahtanut ohi niin ettei huomaakaan! Jotta blogi ei ihan unohduksiin jää seuraavaa taidekirja postausta työstäessäni, ajattelin tehdä pienet postaukset jokaisesta omistamastani Legacy Collection soundtrackista :)

Ja kuten otsikosta näkee on tämän postauksen aiheena Ruususen eli Sleeping Beautyn Legacy Collection.

Lorelay Boven kuvittama kansitaide ihastuttaa jälleen
Takakannen kuvitus on kuitenkin näistä kahdesta lempparini :)

Kuten Tuhkimon LC-kokoelmasta myös Ruususessa on kaksi levyä, joista ensimmäinen sisältää elokuvan soundtrackin ja kakkosella on sitten extraa "The Lost Chords of Sleeping Beauty" ja "Bonus Tracks" muodossa.

klikkaamalla kuvaa saat sen isommaksi
Extrat ovat hauskaa kuunneltavaa, etenkin kadonneiden kappaleiden demo-versiot ovat jotenkin todella sympaattisia. "It happens I have a picture" on ollut vaihtoehtoinen laulu kuninkaiden yhteislauluksi, elokuvaan kuitenkin valittiin "Skumps (Drinking song) / The Royal Argument". "Riddle, diddle, one, two, three" on haltijoiden työlaulu, jossa on varsin menevä melodia :D "Evil - Evil" taas on Pahattaren laulu. Minusta ajatuskin siitä että Pahatar olisi laulanut kuulostaa oudolta ja kyseinen kappale on mielestäni enemmin huvittava kuin pelottava, joten en todellakaan näe sitä Pahattarelle sopivana kappaleensa. 

Omia suosikkejani kakkos levyltä ovat bonust tracks -otsikon alta löytyvät kappaleet. Etenkin "Blue Bird / I Wonder" ja "Love Theme" ovat mukavaa kuunneltavaa. Ykkös levyä tykkään taas pyörittää cd-soittimessa ihan vain taustamusiikkina kun teen jotain muuta, etenkin siivoukseen nämä LC soundtrackien ykkös levyt tuovat uutta puhtia. 

Sleeping Beauty Visual Development
Early character development
Täytynee tunnustaa etten vielä ole saanut aikaiseksi lukea kotelosta löytyvää pientä vihkosta. Mutta mielenkiintoista tietoa tuntuu siitäkin löytyvän, mitä olen selaillessani huomannut. Pitääpä jossain välissä ottaa ihan asiakseni lukea.

Selaillut olen vihkosta kuitenkin monta kertaa, koska sen sivuilta löytyy aivan mahtavia kuvia. Boven LC:tä varten tekemien kuvitusten lisäksi vihkosessa on muutama Ruususen tuotannosta otettu kuva, kuten yllä näkyvä visual development Pahattaresta ja sivussa olevat konseptitaide kuvat.  

Tämän lisäksi vihkosesta löytyy myös ykkös levyllä olevien kappaleiden sanoitukset. Itse olisin kyllä mieluusti lukenut myös kadonneiden kappaleiden sanoitukset, koska ihan jokaisesta lauseesta en minä ainakin lauluissa saa selvää. Etenkin tuo Pahattaren "Evil - Evil" olisi ollut hauska lukea sanasta sanaan, mutta ehkäpä sekin jostain Googlen syövereistä löytyy.